perjantai 11. joulukuuta 2015

Nettideittaavat miehet

Heti alkuun se perinteinen disclaimer: puhun tässä miehistä vain, koska itse tapailen miehiä. Tässä nauretaan miesten kustannuksella, mutta kyllä me naisetkin töppäillä osaamme.

Vajaan vuoden aikana olen ehtinyt käydä lukuisilla treffeillä, jotka ovat jääneet siihen yhteen lyhyeen kahvitteluun. Sitäkin enemmän on tapauksia, joiden kanssa olen jutellut Tinderissä tai deittisivustoilla, ja tuumannut, että niitä ensimmäisiäkään livetärskyjä ei tule. Ja sitten on vielä se porukka, jonka viesteihin en edes vastaa. Syy voi olla joko viestissä itsessään tai sitten miehen profiilissa. Miehillä tuntuu välillä olevan tiettyjä harhaluuloja naisten ja nettideittailun suhteen. Taas tulee tyypittelyä ja usein kuultuja lauseita.

"Nyt kaikki naiset rohkeesti vaan jutulle!"
On totta, että deittailukulttuuri on edelleen sikäli aika konservatiivista, että aloitteen tekemisen oletetaan helposti olevan miehen tehtävä. Yllä olevan kaltaisissa lauseissa on kuitenkin kaksi pikku ongelmaa. Ensinnäkin se antaa helposti kuvan miehestä, joka kuvittelee hyppäävänsä himokkaiden sinkkunaisten virtuaaliseen mereen; hänelle internet on se ihmemaa, jossa saa naisia ihan vaan olemassaolostaan ilmoittamalla. No ei muuten saa. Toisekseen tätä rohkaisemista harrastavat usein sellaiset miehet, joiden profiilissa on kuva koiranpentusilmäisestä, hyvin kiltin oloisesta miehestä, jonka lähestyminen ei todellakaan jää kiinni ensisijaisesti rohkeuden puutteesta. (Pakko huomauttaa myös, että mun mielestäni tämä ilmaisu "jutulle" on vähintäänkin rasittava.)

"Nyt mulle nainen heti!"
Tähän päädytään siinä vaiheessa, kun rohkaisuista huolimatta naisia ei tulvikaan ovista ja ikkunoista. Uusuhmaikäisyys tosin ei ole kaikkien rohkaisijamiesten juttu, koska osalle vaatimusten esittäminen on suorastaan pelottava asia.

"Ei täällä näköjään ole kuin pinnallisia nirppanokkia."
Turhautumisen seuraava aste on nuriseminen siitä, että sopivaa naista ei ole löytynyt. Ja syyhän on ilmiselvästi naisissa itsessään. Katkeroituminen johtaa siihen, että koko naissukupuoli leimataan nirsoksi, pinnalliseksi ja kaikin puolin ikäväksi. Muakin on joskus valistettu siitä, miten kaikki me naiset haluamme tietynlaisen miehen - ja toki se on suorastaan hurmaavaa, kun toinen kertoo mulle, miten mä ajattelen. Syyttelyyn saatetaan myös liittää "uhkailua" siitä, että mies poistaa profiilinsa, jos kohta ei ala naisilta tulla viestejä. En ole tähän päivään mennessä vielä keksinyt, millä logiikalla mies kuvittelee kiinnostuksen silloin lisääntyvän.

Kuva ei toki liity aiheeseen millään tavalla, mutta halusin rytmittää tekstiä. Se on otettu kesällä Gdanskissa, minkä jälkeen käytin sitä Photoshopilla leikkiessäni.

"En mä jaksa lukea profiileja, tapaan mieluummin livenä."
Jep, mutta ei tullut mieleen että vastapuoli saattaisi arvostaa sitä että osoitat sen verran kiinnostusta toista ihmistä kohtaan, että luet, mitä hän profiilissaan itsestään kertoo? Joillakin miehillä on hirveä kiire kasvokkain tapaamiseen, jopa silloin kun ainakin kovasti väitetään, että ollaan etsimässä ihan parisuhdetta eikä pelkkää seksiä. Päivän tai parin viestinvaihto verkossa on ylitsepääsemätön ongelma, jumiutumista "kirjekaveruuteen". Omaakaan profiilia ei vaivauduta päivittämään, vaan se saattaa ammottaa tyhjyyttään tai olla täynnä imeliä iskureploja, ja näiden perusteella naisen pitäisi sitten päättää, onko mies tutustumisen arvoinen. Jostakin kumman syystä nämä samat tapaukset tekevät aina välillä uuden profiilin ja viihtyvät eri nimimerkeillä samassa palvelussa kuukaudesta toiseen.

"Kysy jos haluat tietää jotain."
No toki. Sinänsä hyvä neuvo, mutta monellakohan naisella riittää kiinnostusta lähteä kyselemään kuvattoman ja tekstittömän profiilin omistajalta yhtään mitään?

*läählääh*
Läähätys- ja lässytysviestejä, joissa viljellään sellaisia sanoja kuin ihana, kaunis ja seksikäs saa eniten silloin, kun ei ole ladannut treffipalveluun kuvaa itsestään. Mies päättelee siis pelkän profiilitekstin perusteella, että olen kaunis ja ihana, eli toisin sanoen luulee naisen innostuvan imelästä paskanjauhannasta, joka on koristeltu kourallisella silmäniskuhymiöitä. Ei varmaan tule yllätyksenä, että nämä miehet etsivät yleensä itseään huomattavasti nuorempaa seuraa. Päättelyketju on luultavasti sen suuntainen, että koska naisella ei ole kuvaa profiilissaan, hänen täytyy olla hirveän epävarma ulkonäöstään ja siksi niin aivoton, että imartelu toimii, vaikka mies ei tiedä miltä nainen näyttää.

No millä niitä naisia sitten saa? Ei ainakaan ajattelemalla naisia yhtenäisenä joukkona "tavaroita", joita "saadakseen" pitää osata tietyt taikasanat tai olla tietyn näköinen. Voi ja kannattaa olla oma itsensä ja kunnioittaa vastapuolta sen verran, että edes yrittää nähdä tämän yksilönä ja on kiinnostunut siitä, mitä hän sanoo. Siitäkin huolimatta, että ollaan netissä, jossa copypaste-viestien lähettämisen houkutus on ilmeisesti joillekin suuri. Kukaan ei kiinnostu baarissakaan, jos toinen ei kerro itsestään mitään eikä näe esimerkiksi sen verran vaivaa, että pukisi puhtaat vaatteet ylleen. Sama se on netissäkin, jos profiili ammottaa tyhjyyttään. Valitettavasti teknologia ei ihmissuhteissakaan ole mikään oikotie onneen.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kaikki asiallisesti ilmaistut ajatukset, tervehdykset, risut, ruusut, ideat ja toiveet otetaan ilolla vastaan. :)